Pätkää

No niinhän siinä taas kävi. Pätkää tarjottiin vanhasta työpaikasta. Kuukaudeksi, vuokrafirman kautta tottakai.
Aivan perseestä suomeksi sanottuna.
Tottakai menen innosta pomppien töihin, ikävä on sosiaalisempaa elämää ja lihavempaa lompakkoa.
Lisäksi toi on työpaikkana tosi kiva. On kaikenmaailman taukokeppijumppia ja liukuva työaika, joka on ihan mahtavaa. Työkaverit kivoja ja työ mielekästä.

Mutta toisaalta harmittaa, että alistun taas pompoteltavaksi. Haut on onneksi päällä muuallekkin kokoajan, josko tärppäis pidempää hommaa muualta. Koska tämä tuntuu ihmisarvoa alentavalta tämmönen, pompottelu.

Huteja

Huteja. Niitäkin mahtuu meikäläisen työhistoriaan. Näillä tarkoitan siis töitä, jotka olisi saanut jättää tekemättä. Taikka niitä, joista saattoi jäädä hiukan ikävä maku suuhun.

Ensimmäinen huti sijoittuu aikaan, kun palasin äitiyslomaltani töiden pariin. Mies oli jäänyt lomautetuksi jo jokin aika sitten ja meillä olisi mennyt varmaan lusikat jakoon jos oltaisiin molemmat jatkettu kotona oloa yhdessä.
Hain sitten erääseen yritykseen rekrykoulutuksen kautta. Virhe. Koulutusajan oli sitten niiiiiiiiin mukavaa ja me oltiin kaikki aivan huikean mahtavia työntekijöitä, pomopuolelta oli kieli ruskeana kaiken aikaa.
Sitten koitti ensimmäinen oikea työpäivä ja meininki alkoikin olla kuin natsisaksassa konsanaan.
Jos iski kusihätä, sekin piti päivän päätteeksi raportoida että kauanko meni aikaa vessareissulla. Muutenkin alkoi tulla kiukkuista palautetta ja ärähtelyä kaiken aikaa jokaiselle.
Sitten, eräänä päivänä, eräs työkaverini oli tehnyt pikkuisen kardinaalivirheen. Meidät kaikki käskettiin tytön ympärille ja työnjohtaja alkoi huutaa kurkkusuorana ja haukkua tyttöä. Ja lopuksi heitti tyttöä rullamitalla päähän. Tarviiko edes sanoa, että sen jälkeen ei tyttöä enää töissä näkynyt?

Minäkin sain sättimistä osakseni. Juurikin minimaalisen mokan olin tehnyt KERRAN, jonka korjaamiseen meni n.30sekuntia. Koko työyhteisö käskettiin ympärilleni ja sitten työnjohtaja antoi paukkua. Sain kuulla olevani paskaluuseri, surkea ihminen jne.
Lisäksi halli mätäni pystyyn ja mulla oli kokoajan poskiontelotulehdus. Antibioottia meni kuin leipää, saikkua en hakenut.

Kun koitti päivä, jona koeaikani olisi pättynyt ja sain käteeni irtisanomislapun, ei varmaan edes tarvi erikseen mainita, että se oli oikeen ilon ja onnen päivä?

Tähän asti

Mitenkäs tähän tilanteeseen sitten on päädytty?

Peruskoulun jälkeen kävin pari vuotta lukiota. Typerä teini kun olin, ei lukiossa kiinnostanut mikään muu kuin vanhojen tanssit. Rämpien suoritin kursseja.
Ehkä typeryys ja laiskuus lukion kanssa johtui siitä, että en tosiaan yhtään tiennyt mitä sitä isona pitäisi tehdä.

Vanhojen tanssien jälkeen tulin järkiini ja hain ammattikoulun puolelle. Parturi-linjalla kävin pääsykokeissa ja jäin toiselle varasijalle. Itse olsin tahtonut pitää välivuoden, äiti patisti soittelemaan vapaita paikkoja ammattikouluista.
Näin sitten päädyin cateringlinjalle. Se tuntui turhankin helpolta verrattaen lukion opintoihin. Työharjoittelut meni mukavasti, varsinkin asiakaspalvelusta napsahteli kiitettäviä. Kuten sanoin, ihmiset ei oo mulle mikään ongelma.
Viimeisen kevätlukukauden aikana sitten huomasin, että ei puolukkapäivät saapuneetkaan kun piti. Aloin odottaa poikiani. Maha pystyssä valmistuin 2008 keväällä.

Vähän ennen valmistumistani aloitin jo ensimmäisessä ihan oikeassa työpaikassani. Paikallisessa maatalouskaupassa. Kesän myin kukkasia ja maalipurkkeja, hevosenkenkiä ja työkaluja. Se oli tosi nastaa. Työnkuva oli monipuolinen ja asiakkaat pääosin mukavia.
Raskaus aiheutti vaan vähän ongelmiaan. Kesän aikana maha kasvoi jo melko hulvattomiin mittoihin, kaksi kaveria kun kyydissä tosiaan oli. Tekivät äitille tinkiä jo odotusaikana ja painoivat selän isoja verisuonia niin, että aina silloin tällöin saatoin pyörtyä yks kaks.
Kerrankin näin, että asiakas saapui liikkeeseen. Ja juuri sillä hetkellä alkoi näkö sumentua ja päässä heittää. Kaikki työkaverit olivat kaffilla, minä ainoana paikalla. Sain vedettyä jakkaran jäätävän kokoisen takapuoleni alle ja myytyä asiakkaalle mitä hän nyt silloin ostikaan. Kun pää alkoi taas selventyä, huomasin että silmälasini olivat aivan totaalisen vintturassa.

Tähän tyyliin

Mahtoi sekin asiakas ajatella, että mikä ihmeen deekumutsi siinä pyörii mahapystyssä ja aivan kujalla.... Hahhahhaaa

Työtön

Hei. Olen Maria, 27vuotta, Ihmemaasta. Näin ilmoituksen avoimesta työpaikastanne yrityksessänne mol.fi sivuilla ja blaa blaah blaah.

Näin on elämäni aikana alkaneet varmaan sadat sähköpostit. Lisäksi kerron kuinka olen maailman paras tyyppi ja helvetin taitava tekemään sitä sun tätä, kuten ceeveessäni lukee. Tottakai tulen ihmisten kanssa toimeen erinomaisesti. Opin uudet temput nopeammin kuin valtaosa. Minulle kelpaisi vähän pienempikin palkka. En saikuta helpolla. Teen rutisematta kaikenlaiset hommat ja yritän olla innovatiivinen ja ahkera.

Tästä kaikesta huolimatta, olen taas työtön. Ollut kohta kolme kuukautta. Perkele.
Hakemuksia on laitettu jälleen kymmeniä, avoimiin paikkoihin ja lisäksi avoimia hakemuksia kaikenlaisiin yrityksiin. Ja täälä mä silti makaan, soffan pohjalla läppäri kainalossa ja mol.fi välilehdessä auki.

Tässä blogissani tulen käsittelemään elämää työttömänä. Toivon mukaan jossain kohtaa työllisenä. Silloinkin melko varmasti jälleen pätkätyöläisenä.

Tervetuloa mukaan varsin vauhdikkaaseen ja jännittävään työnhakuoperaatiooni.
Kyllä. Edellinen lause sisälsi annoksen sarkasmia.